Lyhyestä virsi kaunis:
- Kirjoita kirje imetettävällesi
- kirjoita kirje ihmiselle, joka on jotenkin vaikuttanut omaan imetykseesi (hyvällä tai vähemmän hyvällä tavalla).
Jos tehtävä tuntuu helpolta, ei huolta, haasteellisempaa on tulossa myöhemmin. Tähänkin tehtävään voi saada vaihtelua kirjoittamalla useamman kirjeen, eri henkilöille. Ja huom.!, kirjeen vastaanottajan voi halutessaan jättää nimeämättä, jolloin tulkinta jää lukijalle.
PS. Jos sinulla on blogi, jossa julkaiset tekstejä, jätä osoite kommenttilaatikkoon, niin lisäilen blogeja sivupalkin (toistaiseksi olemattomaan) linkkilistaan!
Rakas aviomieheni!
VastaaPoistakiitos näistä 2v ja 5kk, jotka olet kannustanut minua imettämään rakasta poikaamme, jota niin pitkään odotimme ja viimein saimme!!
Vaikka joskus olen maininnut,että pitäsikö lopettaa imetys, olet aina kysynyt, että miksi ihmeessä? Jatka vaan koska poika ja sinä itse pidätte siitä.
Joskus on tullut epäusko, kun ihmiset ovat kyselleet ja ihmetelleet. On tullut ajatus, että pitäisikö lopettaa, olet aina jaksanut kannustaa ja muistuttaa, että mitä se muille kuuluu, mitä rinnoillasi teet ja olet aina ihmetellet että mikä on niin tärkeä syy, että pitäsi lopettaa.
Kiitos, että vaikka yhteinen aikamme avioparina on kärsinyt, koska olen kaikki illat nukuttamassa poikaa ja tissittelemässä ja yleensä itsekin nukahtanut, et ole koskaan purnannut siitäkään asiasta!
Kiitos ettet ole koskaan kyseenalaistanut tätä imetys asiaa! Hyvillä mielin jatkamme eteenpäin! Rakkaudella vaimosi
Poikaseni
VastaaPoistaOlen pahoillani. Onhan tämä hyvin pitkälti oma vikani, että sinä luovuit rintamaidosta, vaikka en sinua mitenkään estellyt. Ei siitä voi oikein tätä vatsassani mylläävää toista poikastakaan syyttää. Tuo kun ihan tieten tahtoen tehtiin.
Toivoin kovasti, että et vieroittuisi raskauteni takia. Olin pitkään optimistinen, kunnes sitten harvensit imetyskertoja. Lopulta säikähdin, että olinko elänyt tajuamattani läpi jo sen vihoviimeisen kerran. Onneksi tuli vielä kerta ja toinen ja pääsin fiilistelemään hetkisen ennen kuin kerta kaikkiaan kieltäydyit. Saunassa huulet törröllään lähestyit rintaa, mutta peruit viime hetkellä. Sen jälkeen olet aina siristellyt silmiäsi tarjottaessa aivan kuin ruokapöydässä saadessasi suuhusi jotain, mistä et pidä. Kyllä minä tiedän. Maito loppui ja sitten sitä alkoi tulla uudelleen, mutta se ei ollut enää sinun maitoasi. Se oli muuttunut vauvan maidoksi ja maistui erilaiselle kuin mihin olit tottunut.
Kun lopetettuasi imetyksen sairastuit ja olit kuumeisena flunssassa ja siitä suoraan ripulissa melkein kaksi viikkoa, olin erityisen pahoillani siitä, ettet enää käynyt rinnalla. Imetysaikanasi et koskaan ollut ollut niin sairaana. Olin hurjan huolissani. Melkein huolesta soikeana. Tällä kertaa isäsi ei sairastunut, enkä minäkään. Olisit varmasti hyötynyt suuresti maitoni vasta-aineista. Ehkä et olisi sairastunut ollenkaan. Minua hirvittävät tulevat taudit, joita joudut käymään läpi ilman rintamaidon lääkitsevää ja lievittävää apua.
Reilu puolitoista vuotta imetystä on noin yleisesti melkoisen pitkä aika länsimaissa. Silti imetyksesi jäi meidän kohdallamme liian lyhyeksi. Sinä tuskin olisit ilman raskauttani luopunut rinnasta ehkä vuosiin ja minustakin imetystaipaleemme jäi ihan vajaaksi. En usko sinun enää palaavan rinnalle. Tutista vieroituit sairautesi yhteydessä, joten imuotteesi lienee jo unohtunut. Tokihan saat kokeilla imeä sitten kun vauva on syntynyt, jos vain haluat. En vain jaksa uskoa, että se onnistuisi. Minua surettaa lyhyeksi jäänyt imetyksesi ja olen kovin pahoillani ettet viihtynyt rinnallani kauempaa. Olisin sen mieluusti sinulle suonut.
Äiti
Kirje löytyy blogistani http://virtaavatajatukset.blogspot.com/.
VastaaPoistaHyvä Rouva siellä toisessa maassa,
VastaaPoistaKun tapasin Sinut ensimmäistä kertaa, ei meillä ollut edes yhteistä kieltä. Silti päätit työpäiväni aikana silittää kaikki poikaystäväni kauluspaidat makuuhuoneemme vaatekaapista. Viikon jälkeen en löytänyt suolapurkkia omasta keittöstäni. Sellainen taifuuni Sinä olet, oikea hirmumyrskyn silmä.
Kun tuosta silitysvimmapäivästä oli kulunut jotakuinkin kahdeksan vuotta, päätit ilman lupaa lentää Suomeen todistamaan oman poikani syntymää. Yhtä omapäinen hänkin oli, koska syntyi kuusi tuntia sen jälkeen kun lentokoneesi oli vienyt Sinut takaisin kotimaahasi. Ette siis tavannut heti, vaan vasta kuukausien päästä.
Tulit kuitenkin linjoja myöten neuvomaan miten minun olisi hoidettava poikaani. Lähetit rahaa, että voisin ostaa sinulle "oikeita" vaippoja. Olihan se nyt hirveä tuomio pojalleni, että pidin häntä kestovaipoissa kaikki päivät ja yöt. Kerroit huolesi siitä että nukutin poikaani kantoliinassa sängyn sijaan; se oli edesvastuutonta, vaarallista, eikä poikani kuulemma oppisi itsenäiseksi - koskaan.
Halusit minun lopettavan poikani imettämisen. Pidit minua itsekkäänä ekohörhönä, sillä en antanut miehelleni mahdollisuutta pulloruokintaan. Pidit minua tyhmänä hulluna, joka valvoo kaikki yöt imettäen, vaikka helpompia vaihtoehtojakin poikani ruokintaan olisi ollut. Väitit minua liian lempeäksi äidiksi omalle pojalleni. Sanoit paljon, annoit ymmärtää vielä enemmän. Et tajunnut, et tiennyt, mutta silti annoit minulle ohjeita.
Kun sitten matkasin poikani kanssa luoksesi kesän lopulla, olit hermostunut kun istuimme kyläsi kahvilassa ja poikani osoitti nälän merkkejä. Hautasit minut useiden liinojen alle, katsoit toisaanne kun minä imetin, halusit kadota maailman tuuliin sillä hetkellä. En vain voinut käsittää. Pumppasin Sinua varten muutamana iltana maitoa pulloon, mutta eihän tuo läheisyyttäni haluava poikani suostunut sitä juomaan laisinkaan. Sinusta se oli outoa, kummallista, järkyttävää. Minä huomasin poikani hämmennyksen ja tuuditin hänet uneen rinnallani, Sinun kateellinen katse selässäni.
Et ollut koskaan imettänyt omaa poikaasi. Luulen että tajusit menetyksesi arvon minun ja poikani imetystä seuraten, olethan oikeasti viisas, jopa empaattinen, ihminen.
Ja rakas anoppini, voit olla varma että imetän myös seuraavan lapseni, Sinun lapsenlapsesi. Häpeä sitten jälleen puolestani, se on Sinun oikeutesi. Minä tiedän omat oikeuteni.
Miniäsi Suomesta
Rakas Lapsukainen,
VastaaPoistaKirjoitan vain lyhyesti, koska kohta pitää kuitenkin taas imettää.
Sinä olet tehnyt minusta täydellisen. Minun keholleni ei ole milloinkaan annettu näin täydellistä hyväksyntää, sille ei ole koskaan ennen antauduttu niin äärettömällä läsnäololla kuin sinä antaudut. Minusta on tullut sinun reviirisi: minä olen maailma.
Jo melko pian koittaa aika irrottautua tästä ykseydestä. Sinusta tulee Itse, ja vähitellen minä haihdun periferiaan. Ja niin sen kuuluukin olla.
H
Rakas lapseni,
VastaaPoistaKun synnyit, pieni lepattava siipeni, olin ehtinyt jo pelätä. Synnytys käynnistettiin 17 päivää lasketun ajan jälkeen ja Sinä taistelit loppuun saakka pysyäksesi kohdussani. Käynnistys tapahtui hitaasti. Synnytyksestä oli tulossa traumaattinen, Sinun pieni sydämesi ei tahtonut jaksaa ja synnytys ei edennyt. Ponnistin sinut maailmaan lopulta pelkän tahdonvoiman avulla. Lopussa Sinä potkaisit vauhtia ja työnsit itsesi ulos. Siinä Sinä makasit synnytyspöydällä ja mekounium täytti keuhkosi ja nenäsi. Olit kuitenkin niin virkeä ja reipas, silmäsi tapittivat minua ja isääsi. Alle puolentunnin päästä pääsit rinnalleni ja saman tien haukkasit nännini pieneen suuhusi, sait mahaasi kolostrumiani, nännini täytti koko suusi. Siinä imit rintaa kokonaisen tunnin, mekoniumista vihreänä peikkopoikana, ja minä sulin sinuun kiinni täydellisesti ja lopullisesti. Olit ihmeellinen, kaunis ja upea.
Kun jouduit valokaappiin alle vuorokauden ikäisenä vajaaksi kolmeksi vuorokaudeksi, sait muiden äitien maitoa. Kukaan ei ymmärtänyt kysyä minulta haluaisinko lypsää maitoa sinulle. Minä ensisynnyttäjä opettelin sairaalavuoteessa itse lypsämään ja kiikutin sitä lastenhoitohuoneeseen. Lopulta minulta tuli kallisarvoista kolostrumia niin paljon, että luovutin sitä pienille keskosille. Ja samalla Sinä sait toisten äitien maitoa. Vaikka sait pullosta maitoa, et koskaan halunnut pulloa yhtä innokkaasti kuin rintaani. Voi, ne muutamat kerrat vuorokaudessa, kun sain Sinut rinnalle syömään valokaapista! Minä itkin onnesta Sinun lämpöinen keho sylissäni, ja onneksi Sinäkin nautit läheisyydestäni niin paljon, että imetyshetket venyivät aina luvatusta kahdestakymmenestä minuutista vähintään puoleen tuntiin.
Siinä Sinä innokkaana imet minun nisääni puoli vuotta myöhemmin. Vedät pitkiä imuja minun kehoni valmistamaa maitoa, vain minun maitoni avulla kasvoit ensimmäiset kuusi kuukautta. Kun siinä lepäät sylissäni ja kesken imemisen pysähdyt katsomaan suurilla silmilläsi minun kasvojani ja hymyilemään nänni suussa, olet niin ihmeellinen. Kun huomaat minun nostavan paitaa ja päästämään rinnan esiin, alat heilumaan ja ähisemään, syliin nostaessa hymysi leviää koko kasvoillesi ja kipristät itsesi kasaan. Suusi nappaa nännini jo ennen kuin olet kunnolla imetysasennossa. Ihana olet, kun kikatat onnesta rintaani imiessä. Minun sydämeni kikattaa Sinun kanssasi. Samaan tahtiin ja yhtä spontaanisti.
En voi edes ajatella aikaa, etten imettäisi sinua. Sekin aika koittaa, tiedän, mutta onneksi en tiedä koska. Saat imeä niin kauan kuin tahdot, itse toivoisin vielä imettäväni sinua vuosia. Hetket Sinä sylissä, maailman pysähtyessä ja kutistuessa meidän kehojemme ääriviivoihin, ovat arvokkaampia kuin mikään. Minä tiedän: Sinun ihosi muistaa jokaisen imetyskerran äitisi sylissä. Sinun kehoosi piirtyy maisema, Sinun ja minun imetyshetkistä, meidän yhteisistä. Minun ihoni on jo täynnä rakkaita muistoja Sinun ihostasi.
Äitisi, Johanna
Hei lapseni.
VastaaPoistaOlet kohta puolitoista, vielä liian pieni ymmärtämään. Mutta silti ainoa, joka tästä mitään ymmärrät, ainoa jota tämä koskee. Me, Sinun vanhempasi, kamppailemme joka päivä saman kysymyksen äärel-lä: voiko imetys jatkua vielä?
Syntymästäsi saakka olet ollut rinnallani. Alusvaateosastolla, kahviloissa, vauvauinnin jälkeen saunas-sa, kesken muskarin (alussa söit kolme kertaa sen puolen tunnin aikana!), ristiäisissä, häissä, jalkapallo-ottelussa, sunnuntaipäivällisellä, kotibileissä. Olen imettänyt Sinua lentokoneessa, junassa, laivassa, autossa, metrossa, bussissa. Palmurannalla ja pulkkamäessä. Ensimmäisenä aamulla, ja läpi yön. Kesken työpäivän.
Ennen syntymääsi en tiennyt, että tämä on oleellista. Tai siis ”tiesin”, mutta sydämeni ei. Ajattelin, että katsotaan. Jo synnytyssalissa hyökkäsit kimppuuni sellaisella innolla, etten ole koskaan epäröinyt. Mi-nun maitoni, Sinulle parasta.
Painat jo viisitoista kiloa. Minä painan tasan sen verran vähemmän. Minusta on tullut Sinua. Mutta on Sinussa muutakin, voi, on. Minä en enää tiedä kaikkea, mitä Sinulle on tapahtunut. Hoitajasi kanssa koet maailmaa, jota minä en näe. Kun kerrot illalla juttujasi, en aina tiedäkään, mitä tarkoitat. Na-panuora on pidennyt.
Ennen Sinua olin suvaitsevainen, ymmärsin kaikkea ja kaikkia. Nyt sisuskaluni menevät sykkyrään, kun kuulen äideistä jotka lopettavat imettämisen vaikka voisivat jatkaa. Tai eivät edes yritä. Kaikkeaan. Kihisen kiukusta aina kun näen tai kuvittelen että lasta laiminlyödään. Suutun vanhemmille, jotka haluavat omaa aikaa ja matkustavat ilman lastaan. Nostan itseni heidän yläpuolelleen. Meidän väliimme ei tule mikään, ei mikään.
Joskus ulospäin näyttelen, että minua jotenkin vaivaisi tämä pitkä imetys. Esitän hetken vaivaantunut-ta, kun kylässä tulet syliin ja käyt paidankaulukselle. Mutta kun imet, rauhoitut ja olet, olen onnellisin. Me kaksi, tämän maailman ulkopuolella. Opettelen rohkeammaksi. Sanon jo suoraan, kun kommentoidaan. Opin koko ajan.
Mutta. Jos haluat (jos haluan) pikkusisaruksen, tämän on loputtava. Sisaruksesi odottavat pakastimessa, ne siirretään kasvamaan sisälleni. Silloin en saa imettää. Mitä teen? En halua lopettaa hyvin alkanutta imetystä, voihan olla että raskaus ei onnistukaan. Mutta entä jos odotan liian kauan, tulen liian vanhaksi? Mutta entä jos lopetan imetyksen enkä saakaan uutta vauvaa enkä saa imettää enää koskaan?
Olen kuin heiluri. En osaa päättää. Niinpä taas viime yönä nostin Sinut viereeni, ensi inahduksesta. Olit siinä kauan, näin, kuinka hyvä Sinun oli. Ja minun. Mietin virtaavaa vettä. Sekään ei tiedä mihin se on menossa, antaa vain hetken viedä. Niin taidan minäkin tehdä. Minusta ei ole vieroittajaksi. Ole siinä, missä haluat. Minä kuulostelen.
Rakastan Sinua.
Äitisi.
P.M.
Rakas tyttäreni. Olet nähnyt minun imettävän pikkuveljiäsi pitkään, tätä kirjoittaessani en edes tiedä, kuinka pitkään nuoremman veljesi imetys jatkuu, toista vuotta tässä mennään.
VastaaPoistaSaatat kuitenkin joskus omaa vauvakirjaasi lukiessasi huomata, että sinun kirjassasi lukee "viimeinen imetys" ja päivämäärä, joka kertoo sinun olleen viikkoa vajaan kahden kuukauden ikäinen tuona päivänä. Toivottavasti voit ymmärtää, että minä olen tehnyt parhaani sen tiedon varassa, mitä minulla on ollut ja mitä minulle on annettu. Että itkin päättynyttä imetystä silloin ja se saa kyyneleet nousemaan silmiini vielä tänäänkin, vaikka tuosta on jo kohta 13 vuotta aikaa. Jos katsoo tarkkaan, huomaa että päivämäärän yläpuolella on läikkä. Se on kyyneleen jättämä jälki.
Voi jospa olisin silloin tiennyt, mitä tarkoittaa suihkutissit ja rintaraivarit, tiheän imun kaudet. Olisin osannut tulkita sinun käyttäytymistäsi rinnalla ja auttaa meitä molempia ongelmissamme. Tai jospa neuvolan täti ei olisikaan sitä lisäruokaa ja pullomaitoa heti ensimmäiseksi ehdottanut, kun et kasvanutkaan niin paljon kuin vauvat keskimäärin. Voi miten tuo saakaan minut katkeraksi siitä, että väärän tiedon ja puutteellisen opastuksen vuoksi olen ollut niin pettynyt ja pahoillani.
Eihän se sinusta päällepäin näy, tuskin edes tajuat tai asiaa sen kummemmin mietit. Hyvä tyttö sinusta on tullut, samoin kuin isosiskostasi, hänen kanssaan kävi aivan samoin.
Kun sinä saat joskus lapsia, minä aion pitää huolen siitä, että tiedon ja taidon puutteen vuoksi ei sinun ainakaan tarvitse pettyä. Ja olen iloinen siitä, että olet kuitenkin nähnyt mallia kotona vauvan imettämisestä. Täytyy myös yrittää pysyä rauhallisena, jos tulevat miniät eivät ole niin imetyksestä innostuneita. Tiedä vaikka pitkään imetetyt pojat omaisivat jotain salaista tietoa ja osaisivat tukea omien lastensa äitiä imettämään.
Aurinko paistaa ulkona, kevät koittaa, kesä surut karkoittaa. Ehkä jonain päivänä minäkin osaan antaa anteeksi sille yhteiskunnalle, joka ei tukenut minua arvojeni ja toiveideni mukaisesti. Jätti minut yksin ennen ja jälkeen. Muttä tänään vielä on liian aikaista. Tänään haluan kanavoida suruni ja kiukkuni johonkin hyödylliseen, toisten äitien auttamiseen, kun sinä olet vielä liian pieni.
Rakkaudella äiti
Voin hyvin samaistua anonyymin kirjoitukseen. Mitä tehdä, kun ikää tulee ja pakastimessa on alkioita, joita ei voi käyttää ennenkuin imetys on loppunut ja imetystä ei malta lopettaa!! Itselläni on aivan vastaava tilanne. Lapsi jo pian 2,5 vuotta!!
VastaaPoistaAina sitä vaan toivoisi, että luonnollinen raskaus vielä alkaisi!
Se on jonkinlaista taistelua itsensä kanssa ja silti imetän ja imetän............
Heippa Minni! Tehtävä kolme löytyy jälleen kirjoitettuan blogissani.
VastaaPoistaRakas poikani!
VastaaPoistaAlussa äidillä oli paljon huolta ja murhetta imettämisestä. Se ei millään meinannut onnistua laitoksen ankeissa tiloissa, kun äiti halusi kovasti kotiin. Mutta olit niin pieni ja maitoni ei riittänyt, niin jouduimme tarjoamaan sinulle luovutettua äidinmaitoa ja kotona korviketta. Kotona maito alkoi sitten irrota. Meinasit jopa välillä tukehtua siihen, kun sitä tuli niin paljon! Siksi äiti päätti alkaa luovuttamaan sitä. Ja sitähän tuli, niillä rahoilla ostimme mummosi kanssa meille saumurin, jolla äiti on tehnyt sinulle niin vaatteita kuin kestovaippoja kuin muutakin.
Alussa imettäminen huolestutti. Paine imettää oli ympäriltä kova. Sitten kun imettäminen lähti onnistumaan, koin rentoutuvani ja maidolla aloit kasvaa. Ja kasvoit ja kasvoit ja nyt vuoden ikäisenä olet jo iso poika! Paineita ympäristöstä ei ole enää tullut. Kaikki vaan ihmettelevät miten hyvin olen jaksanut sinua imettää. Täysimetys kun ei kaikilta onnistu. Olen onnellinen siitä, että minulta onnistui. Ei sen eteen paljon tarvinnut tehdä, muisti vain juoda.
Nyt meidän imettämisemme on muuttunut haasteellisemmaksi. Sinä kaivat paitaa ylhäältä tai alhaalta etsiessäsi maitoa. Näin myös päivähoidossa! Ei se paha asia ole, hyvin huvittava. On ihana katsoa miten imet. Tietää että se vahvistaa, ravitsee ja luo suhdettamme. Huoli on kyllä siitä, että sitten joskus kun imettäminen loppuu, juotko miten hyvin. Mutta onneksi sen aika ei ole vielä.
Joskus tulevaisuudessa, sitten kun sinä olet isä, toivon että lapsesi saa myös rintamaitoa mahdollisimman pitkään. Toivon, että olet isäsi kaltainen isä, joka tukee ja auttaa. Hoitaa ja huolehtii. Ja antaa arvon imettämiselle. Pitää ehkä vähän mustasukkaisuuttakin olla, onhan se sellainen mihin mies ei pääse mukaan. Äidin ja lapsen juttu. Yhteinen. Ehkä vähän salainenkin. Sellainen sen pitääkin olla.
Rakas lapseni, toivottavasti imemisen arvostus näkyy meissä molemmissa!
Äitisi
Mukavia eläkepäiviä!
VastaaPoistaKirjoittelen vähän terveisiä täältä meiltä päin. Mukavasti menee, pojasta on kasvanut fiksu viisivuotias ja viihtyy hyvin päiväkodissa.
Olen monta kertaa muistellut, miten viisaasti kohtasit minut vauvani kanssa. Hän oli se kenties viimeinen mahdollisuus tehdä oikein, ja hänen äitinsä oli täynnä monenlaista intomieleen hädin tuskin piiloteltua epävarmuutta ja kasvukipua.
Hän oli se vauveli joka kaikesta oikein tekemisestä ei kasvanutkaan oikeaoppisesti - myöhemmin koulutuksessa on selvinnyt, että todella ja totta vieköön hänen kasvukäyränsä hälytti punaista. Minä perustelin, etten halua hänelle tutkimuksia, että on vahva tunne toimia näin ja katso nyt itse, hän voi hyvin. Luojan kiitos jälkeenpäin käyrä on siistiytynyt ja lapsi on terve, mutta vakavaksi veti, kun koulutuksen kautta tajusin mitä kaikkea vain huitaisin olemattomiksi.
Voin kuvitella, miten punnitsit toisaalta asiaan puuttumista ja toisaalta äitiyden kätilöintiä. Valitsit sen tärkeämmän tukemisen ja jokusen ylimääräisen tarkistuksen, jotka nekin onnistuit luovimaan ilman että olisin kohtuuttomasti huolestunut.
Muistatko, kun sanoit kerran, kun seisoskelin ovensuussa lähtöä tekemässä, että ihailet sitä tapaa miten toimin äitinä ja naisena. Oman pääni sisällä on aina valmiina moitelistaa tekemättömistä töistä ja luonteen heikkouksista, joita en ole vielä ehtinyt koulia - enhän minä mihinkään riitä. Mutta kun kerran eräs viisas nainen noin sanoi, minulla on vastamyrkky takataskussa.
Jospa se olisi totta, että minä osaan ja onnistun jo nyt tänä vuonna, enkä sitten joskus kun olen kasvanut aivan täydelliseksi ja tuntuu että kaiken osaan.
Mitä jos se vaikka niin olisikin, että minäkin olen arvokas.
Äiti,
VastaaPoistavaikka toitknt kotiini ison laatikon korviketta ja jätit sen näkyvästi pöydän kulmalle ollessani synnytyslaitoksella, kerroit myös että siitä voi tehdä pannukakun ennen viimeistä käyttöpäivää. Se pannukakku oli hyvää.
Vaikka katsoit minua kummallisesti kun kerroin ensimmäisestä raskaudestani ja kysyit tiesinkö, ettei vauvaa saa heittää seinään, vuodatit kuitenkin onnenkyyneleen saadessasi ensimmäisen lapsenlapsesi syliisi.
Vaikka imetit minua vain muutaman kuukauden, jaksat aina harmitella sitä miten imetys oli pakko lopettaa aikaisin puhjenneen neulanterävän hampaan takia.
Sinä tarjosit nuorinta siskoani mettäessäsi minullekin rintaa, vaikka olin jo kuusivuotias ja kavahdin koko ajatusta.
Vaikka mieleni tekisi olla katkera monestakin asiasta, ja usko pois että välillä olenkin, niin tätä maidonvalkeaa varmuuttaa oman kehoni toimivuudesta minä kiitän.
K.
Hei äiti,
VastaaPoistaMinäkin olen nyt äiti. Se tuntuu olevan sinusta käsittämätöntä. Minä olen vielä ihan kelpo äiti, vaikka mielestäsi en osaa tehdä mitään oikein. Osaan jopa imettää lastani epäilyistäsi huolimatta. Ja minun lapseni nauttii imeä minun rintaa yhtä paljon, kuin minä nautin katsoa häntä.
Kun olin raskaana, ihailit vielä Suojele imetystä –rintamerkkiäni. Silloin olit sitä mieltä, että äidinmaito on parasta ruokaa ja imettäminen on hienoa. Puhuit myös siitä, kuinka itse nautit kolmen tyttäresi imettämisestä aikoinaan. Sitten poikani syntyi ja kuukauden päästä syntyi sinun esikoisesi esikoinen, isosiskoni tytär. Siskoni ei ollut edes ajatellut imettää, sen minä tiesin jo ennen siskoni raskautta. Sitä sinä taas et usko vieläkään. Kun siskoni kasvattaa lastaan korvikkeilla, ei rintamaito olekaan enää yhtään tärkeää. Äidinmaito ei suojaa allergioilta ja sairauksilta, olenhan minäkin, keskimmäisesi, allerginen ja niin on yli puolivuotiaaksi täysimetetty poikani. Sinusta korvike on niin paljon kätevänpää. Itse asiassa imettäminen on sinusta jo halveksittavaa, turhaa vouhkaamista.
Minä olen kokenut imetyksen todella tärkeäksi aina. Unelmieni täyttymys on ollut voida imettää lastani, vaikka helppoa se ei ole ollut. Sinä et ole minua tukenut imetyksessä, eihän sinun maailmasi keskipiste, esikoisesikaan imetä. Ensimmäiset neljä kuukautta kysyit minulta joka kerta puhuessamme, joko minulta on maito loppunut. Tähän jatkoit aina ”kyllä se kohta loppuu, kun olet niin väsynyt”. Kun lapseni on imenyt rintaani tunnin-kahden välein ympärivuorokauden sairaalasta kotiutumisesta saakka, sinusta minussa tai lapsessani on vikaa. Jotain pitäisi tehdä asialle. Ja ainakaan puolta vuotta ei voi täysimettää, Minun maitoni ei vain voi riittää siihen.
Minun pitää kiittää sinua. Sinun alistava ja vähättelevä suhtautuminen on aiheuttanut sen, että minä uhmaan sinua. Minä kilvoittelen itseni kanssasi olemaan paljon parempi äiti, kuin sinä ikinä. Se ei ole edes vaikeaa, sillä minulle pieni vauva on ihminen jo ennen syntymää, oma lapseni kalleinta koko maailmassa. Onneksi minulla on nyt se perhe, jota olen kaivannut, Minun oma perheeni. Minulta ei puutu nyt mitään, kun lapseni on rinnallani tyytyväisenä imemässä. Kun katson imevää lastani, tiedän, ettei minun ja lapseni suhde ikinä kylmene ja jäähdy samalla tavalla kuin meidän. Sinua en enää ikävöi ja etäisyyttämme sure, minun haavekuvieni äitihahmo elää minussa toiveena ja tavoitteena.
Nisavierusi Johanna
Upeita tekstejä teillä, kanssaäidit!
VastaaPoistaMinun tekstini ei ole henkilölle vaan keskustelupalstalle, toivottavasti se on ok.
Hyvät palstalaiset,
nostan teille hattua. Väsymättä te jaksatte vastata yhä uusien odottajien ja tuoreiden äitien samoihin kysymyksiin esimaidosta, kolostrumista, tiheän imun kausista, rintaraivareista, hampaista, maidon "muuttumisesta" ja vaikka mistä. Te tuette, myötäelätte, kannustatte, itkette ja nauratte mukana meidän kaikkien imetystaipaleen aallokoissa. Ilman teidän tukeanne en olisi selvinnyt pystypäin imetykseni tikkuisesta ja takkuisesta alusta enkä olisi uskonut tiheän imun kauden todellakin olevan NIIN tiheän imun kausi.
Internetin vertaistukea vähätellään joskus hyvinkin paljon, mutta teitä ei parane vähätellä. Teissä on voimaa kantaa niitäkin, jotka eivät yksin jaksaisi, kun perheeltä, sukulaisilta, neuvolasta ja lääkäristä ei sada kuin kuraa ja epäluottamusta niskaan. Te uskotte voimakkaasti ja vahvasti siihen, että äidin keho osaa ja tietää mitä tekee.
Kiitos!
Rakas poikaseni,
VastaaPoistaVuosi sitten kasvoit pienenä möykkynä mahassani ja sisaresi, maailman kaunein tyttö, eli tissillä yötä ja päivää. Arvostettu, tunnettu lääkäri käski lopettamaan imetyksen, jotta Sinä kasvaisit ja saisit tarpeeksi ravintoa. Kävin hänen kanssaan keskustelua tutkimustietoon vedoten, kyseenalaistin, olin päätöksestäni aivan varma. Imetin läpi masuasukkiaikasi ja edelleen imetän sinua ja sisartasi. Syntyessäsi olit terve, iso ja kaunis poika, täydellinen.
Synnyit syksyisenä yönä, sinä kannettava poikanen: yön hiljaiseen hetkeen synnyit, onnessa, hurmiossa, lehtien leijuessa yötuulessa. Isäsi ja minä tunsimme taivaan laskeutuneen maan päälle, rakastimme sinua niin paljon.
Olit niin erilainen kuin sisaresi, opettelu vei aikaa ja kaikki oli uutta. Minä kiedoin sinut nakuna silkkiliinan sisään ja kannoin siinä sairaalan läpi, päivien ja viikkojen ja öiden läpi. Asuit rinnalla ja välillä pissasit ja kakkasit lavuaariin. Yön hiljaisina tunteina katselit minua tummilla nappisilmilläsi pimeässä. Lukemattomina öinä vietimme kauniita yhteisiä hetkiä kun sinä nautiskelit gourmetruokaa ja minä ihailin sinua, minä palvoin sinua ja kaikki rakkauteni oli kiertynyt kultalangan tavoin ympärillesi, rakas poikani. Et itkenyt milloinkaan, katselit vain ja pian jo hymyilit. Minä halusin suojella sinua ihan kaikelta.
En halunnut jättää sinua. Ollessasi kuukauden ikäinen sain kahden kuukauden ikäisen vauvan äidiltä kutsun lähteä viettämään iltaa ilman miehiä ja lapsia, "tuulettumaan". Kerrankin uskalsin sanoa mitä ajattelen. Vasta sinä, toinen lapseni, olet antanut minulle itsevarmuuden ja rohkeuden. En pelkää mitään enkä ketään, olen leijonaemo joka taistelee poikastensa edestä. Ihmisten katseet ja pään pyörittelyt ovat tuhkaa ja hiekkaa minulle, ei mitään.
Minulla ei ole "oman ajan" kaipuuta, ei tarvetta jättää sinua. Itkien hyljeksit, puret ja syljet pulloa, sinullakin on hyvä maku ja arvostat kunnollisia käyttöliittymiä. Kannan sinua mukanani kaikkialla. Syömme ravintoloissa, käymme kutsuilla, tapaamme ystäviä. Sinä olet seuramies, hyvätapainen ja hurmaat kaikki minne ikinä menemmekin, maitomies, pieni tissitakiainen.
Sinä ja sisaresi leikitte ja nauratte rinnallani sateisina päivinä kun olemme sisällä eikä ole mitään tekemistä. Kikattaen räpläilette toistenne käsiä, hiuksia ja naamoja. Minä makaan sängyllä kuin koiraemo imettämässä poikasiani, koskaan en ole voinut olla rentoutuneempi ja onnellisempi. Olenhan imetysfanaatikko, hörhö ja pingottajaäiti, epäitsekäs ylisuorittaja ja idealisti.
Puoli vuotta on kulunut ja pian otat askelen uutta maailmaa kohti. En enää ole sinulle kaikki kaikessa: päivä päivältä ryömit lattialla lelujen perässä, itket kun pallo karkaa tavoittamattomiin tai et yletä tarttumaan pikkuautoon. Minun suloinen, pieni, kaunis poikani! Sydämeni itkee verta käsittäessäni, miten vähän aikaa enää olet yksin minun. Toivon kuitenkin voineeni antaa elämällesi niin vahvan, pysyvän ja kauniin alun, että se kantaisi sinua elämäsi läpi keskellä ilmastonmuutosta, sotia, katastrofeja ja henkilökohtaisia kriisejä. Toivon, että katseestani olisit saanut pimeinä yön tunteina lukea sen, mitä jokainen aikuinenkin ihminen tässä maailmassa janoaa saada tietää: sinua rakastetaan, olet kaikki kaikessa, siksi voit itsekin rakastaa ja olla hyvä muille.
^ Kirjoitan vielä toisenkin kirjeen. t. edellisen tekstin kirjoittaja
VastaaPoista--
Hei imetysekspertti-terveydenhoitaja!
Kiitän sinua siitä, että muutit käsitykseni imetyksestä esikoista odottaessamme ja teit miehestänikin imetysintoilijan. :D Lapsettomana en imetyksestä mitään tiennyt. Lehdistä olin lukenut, että imetys on vaikeaa, vain harvat onnistuvat. On aivan sattumaa onnistuuko se vai ei. Toisilta vaan ei tule maitoa vaikka miten yrittäisi. Minulta, keskivertoa pienirintaisemmalta, tuskin sitä maitoa edes tulisi.
Esikoisemme syntymän lähestyessä osallistuimme perhevalmennukseen. Siellä puhuit Sinä, neuvolan terveydenhoitaja, imetysohjaajakoulutuksen saanut (näin ymmärsin ainakin?) Puhuit kauniisti ja rohkaisevasti, kerroit faktoja ja jaoit tietoa turhaa kiihkoilematta.
Silmäni aivan kuin avautuivat ja lähdin mieheni kanssa valmennuksesta kotiin turvallisin ja onnellisin mielin. Oli kaunis kevätpäivä, kesää ja sitä ensimmäistä imetyskokemusta kohti oltiin menossa. Tunsin itseni vahvaksi ja onnelliseksi: minulla oli kaikki edellytykset, tieto ja mahdollisuudet saada imettää itse omaa lastani. Olit valanut minuun uskon siihen, että imetys on luonnollinen asia.
Kiitos tuosta muinaisesta voimaannuttavasta iltapäivästä, se on tehnyt minusta imetysintoilijan. :D
terveisin onnellinen taapero- ja tandemimettäjä
Imetän hiljaa peiton alla ja kun poikani vihdoin nukahtaa lämpimänä ja maidontuoksuisena, käyn keittiössä juomassa vettä. Katselen sinua kun nukut olohuoneessamme toinen käsi poskea vasten, kuin lapsi. Otsassasi on syvät juonteet, silmäkulmissasi risteilee ryppyjen seitti. Et ole ikinä oikein osannut olla tässä maailmassa, oletkin yrittänyt ainakin kaksi kertaa lähteä pois. Muistan sairaalan valkoisuuden ja piirustukset joita sinulle toimme. Kuvissa olit sinä kukkamekossa korkokengät jalassa, hymyilit kilpaa auringon kanssa. Sairaalassa et hymyillyt, kiitit kuvista kauniisti ja sitten käännyit valkoista seinää kohden. Isä otti minua kädestä kiinni ja vei kahvioon juomaan pillimehua.
VastaaPoistaVälillä olen niin vihainen sinulle. Olen kateellinen äideistä jotka laittoivat makaronilaatikkoa ja katsoivat sohvalla televisiota. Miten voin pysytä tähän äitiyteen kun minulla on tuollainen äiti. Äiti joka ei vain kestänyt ja jaksanut. Äiti joka on oman epävarmuutensa ja pelkojensa vanki. Äiti jonka mielestä lasten tarpeet ja pyynnöt ovat kohtuuttomia. Ihmettelet miten olen jaksanut imettää lapsiani kauan, miksi haluan olla lasteni lähellä. Minulle se että olen onnistunut imettämään omia lapsiani on muodostunut tärkeämmäksi kuin olisin luullut. Välillä lasteni kanssa en tiedä mitä tehdä, en osaa lohduttaa, olen epävarma. Imettää osaan ja pystyn tarjoamaan lohtua ja läheisyyttä lapselleni imettämällä. Huonoina päivinä se tuntuu ainoalta asialta minkä osaan. Nyt kun olen itse äiti ymmärrän sinua paremmin, tunnistan itsessäni pimeän pyörteen jonka imuun olisi helppo heittäytyä. Tiedän kuitenkin että minun tehtäväni on katkaista riittämättömän äitiyden ketju. Toivon sinulle rauhaa, äitini, ja kykyä nauttia uskomattoman ihanista lapsenlapsistasi.
Tyttäresi